Tilat

Oulunsalo-talo, korkeatasoinen koulutus- ja kulttuurikeskus

Tervetuloa Oulunsalo-taloon

Tervetuloa Oulunsalo-taloon!
Oulunsalo-talo on nykyaikainen ja tekniseltä varustelultaan korkeatasoinen koulutus- ja kulttuurikeskus, joka soveltuu hyvin tiloineen ja ravintolapalveluineen yrityksille ja yksityisille kokousten, monipuolisten tapahtumien ja juhlien pitopaikaksi. Talon on suunnitellut oululainen arkkitehti Ilpo Väisänen.

Oulunsalo-talo sijaitsee rauhallisella ja luonnonläheisellä paikalla Oulunsalon kunnan keskustaajamassa vain kilometrin päässä lentokentästä. Oulun keskustaan on matkaa 12 kilometriä ja yliopistollekin on vain parikymmentä kilometriä. Oulunsalo-talon toimintaa tukee vieressä oleva kirjasto-kauppakeskus.
Varjakka
ARJAKAN KARTANON YRITTÄJÄNÄ TOIMII VUODEN 2012 ALUSTA
AALTOCATERING OY

Varjakka on Oulun kaupungin omistama, vanha kulttuurihistoriallisesti arvokas sahamiljöö meren rannalla mantereella ja Varjakan saaressa.
Varjakassa toimi 1900-luvun alussa yksi Pohjoismaiden suurimpia sahalaitoksia, joka työllisti parhaimmillaan jopa 700 henkilöä. Sahan toiminta loppui vuonna 1930. Sahan aikaisista rakennuksista on säilynyt suurin osa nykypäiviin saakka.

Varjakan kartano piharakennuksineen ja paviljonkeineen sekä Varjakan saari hyvin säilyneine rakennuksineen sijaitsevat Oulun Oulunsalossa Kempeleenlahden rannalla.Tietoa Varjakan menneisyydestä löytyyt mm. kirjoista Kotikuntani Oulunsalo ( toimittanut Jouko Hannula) ja Kun sahan pilli piipasi ( kirjoittanut Iines Myllyoja). 1900-luvun alun Varjakan sahasaaren pienoismalli sijaitsee Oulunsalon kauppakeskus Kapteenin yhteydessä olevassa kirjastossa..

Varjakka 2020 EU-hanke käynnistyi lokakuussa 2008.
Oulunsalon kotiseutumuseo
Ensimmäinen aarteen etsintä järjestettiin 03.07.
Paikalla oli muutamia reippaita 5- ja 6 vuotiaita. Kaikissa ryhmissä on tilaa vielä joten ilmoittautukaa rohkeasti. Ohjelmaa räätälöidään osallistujien iän mukaan.

Heinäkuun varmistuneet tapahtumat:
Joka keskiviikko 3.heinäkuuta lähtien elokuun 8.päivään saakka museolla järjestetään lapsille suunnattu Museoaarteen etsintä. Kello 12-14.00 järjestettävä aktiviteettihetki on suunniteltu niin, että eri-ikäisille lapsille on ohjelmaa alla mainittuina päivinä:
03.07. 5-6 vuotiaat
10.07. 7 vuotiaat
17.07. 8 vuotiaat
27.07. 9 vuotiaat
31.07. 10 vuotiaat
07.08. 11 vuotiaat.

Aarteenetsintään voi ilmoittautua sähköpostitse osoitteeseen: sonja.tanhua@ouka.fi

Sarkkisten sukukirjan julkistaminen 26.06.2013
Keskiviikko iltana saatiin museolle kirjailijavierailija, jonka esitys keräsi noin parikymmenpäisen yleisön. Myös yleisö osallistui vilkkaasti keskusteluun jota käytiin niin kirkon merkityksestä kansan sivistäjänä, yksittäisten ihmisten kohtaloista historian pyörteissä kuin torpparien asemasta keisariajan Suomessa.
Toivottavasti saamme museolle lisää vastaavankaltaisi tapahtumia.

Huom! Nyt voit seurata museon tapahtumia ja uutisointia myös Facebookissa :https://www.facebook.com/#!/OulunsalonKotiseutumuseo

Museolla tapahtuu:
26.06.2013: Sarkkisten sukukirjan julkistamistilaisuus kello 18.00 alkaen. Kirjailija/pappi Lahja Sarkkinen saapuu kertomaan teoksestaan “Etsimässä elämää, rauhaa ja rajoja 500 vuotta”. Teos käsittelee Sarkkisen suvun vaiheita eri puolilla Suomea ja samalla saamme katsauksen Suomen historian käänteisiin yhden suvun jäsenten kokemusten kautta.
30.06.2013: Kansanlaulumessu museon pihalla kello 12.00 alkaen sään salliessa. Pulla ja kahvitarjoilu.

Päivikinpäiviä juhlittiin museolla 16.06.2013.
Aurinkoinen ja kesäinen sää houkutteli paikalle noin 120 henkeä. Elävän musiikin lisäksi saimme kuulla muisteluita Päivikistä, hänen elämäntyöstään sekä oulunsalolaisesta elämästa ennen ja nyt.

Museonhoitajana
Museonhoitajana toimii kesän 2013 Sonja Tanhua

OULUNSALON MUSEON KESÄKAUDEN AVAJAISET
Päivikin päivänä, sunnuntaina 16.6.2013 klo 14.00
Leppämäen aitan lahjoitustilaisuus, kahvila ja ohjelmaa.Kesänäyttelyn “Arjen glamouria” avaus.
Museo avoinna klo 11-16.

Museo avoinna kesä-ajan ti-to klo 14-20 sekä tapahtumaaikoina. Ryhmille tilauksesta muulloinkin.
Kesän ohjelma päivtetään lähiaoikoina.

ENTISAJAN JOULUMARKKINAT OULUNSALON MUSEOALUEELLA
la-su 16.-17.11.2013 klo 11-16

Käsitöitä, leivonnaisia, tikkupullan paistoa nuotiolla, joulutunnelmaa museon pirtissä, joulupukki, kehruunäytös, satuja lapsille…
Entisajan joulumarkkinat järjestää:
Kotiseutuseura Oulunsalo ry ja Oulunsalon kulttuuri-instituutti liikelaitos yhteistyössä seurakunnan ja järjestöjen kanss. Pöytävarausten vastaanotto alkaa syksyllä.

 

_______________

YLEISTÄ OULUNSALON KOTISEUTUMUSEOSTA
Oulunsalon kotiseutumuseo on talonpoikaistyyliin sisustettu pieni kotiseutumuseo, jonka rakennukset ovat yli 200 vuotta vanhoja. Kunta osti tilan v. 1963, kunnanvaltuusto päätti museoida sen 1977 ja museo avattiin 5.6.1980. Silloisen kulttuurilautakunnan kotiseutujaosto teki mittavan ja arvokkaan työn kootessaan esineistön ja mm. entisöimällä salin tapetit käsin maalaten.

Tilan asukkaiden historiaa löytyy vuodelta 1552 saakka, Kukkosen nimen tila sai v. 1725. Jääskön ja Kukkosen tilat ovat halkomisen kautta saaneet omat nimensä ja omistajansa v. 1915. Nykyinen päärakennus on 1870-luvulta. Oulunsalon museon arvoa nostaa huomattavasti päärakennusten sijaitseminen alkuperäisellä paikallaan.

Kotiseutumuseo kertoo 1900-luvun alun elämästä Oulunsalossa. Pääelinkeino on ollut maatalous, lisäansioita saatiin merikalastuksesta. Museossa on noin 1 200 esineen kokoelma maanviljelyyn ja kalastukseen liittyvien esineiden lisäksi maasepän, nikkarin, suutarin ja kupparin työkaluja. Myös kodin tekstiilejä ja kotitaloustarvikkeita on kokoelmissa edustavasti.

Esineet on luetteloitu lahjoittajineen museon pääkirjaan. Sen lisäksi Pohjois-Pohjanmaan Maakuntamuseo on teettänyt luetteloinnin Oulunsalon museon irtaimistosta keskusarkistoonsa. Kotiseutumuseon perustehtävänä on tallentaa, säilyttää ja dokumentoida esineellistä kulttuuria ja pitää esineistöä nähtävänä. Tätä perustehtävää ei ole Oulunsalossa pidetty riittävänä vaan on haluttu myös toimintaa, tapahtumia ja näkyvyyttä museon henkeen sopivin toiminnoin.

Kotiseutuseura Oulunsalo ry toimii aktiivisesti mukana kotiseutumuseon tapahtumissa ja on tärkeä yhteistyökumppani museon kesätyöntekijälle.
Museolle luontaisia tapahtumia ovat mm. erilaiset työnäytökset, entisajan jouluperinteen näyttelyt, perinneleikki- ja lauluillat sekä perinneruokapäivät myyjäisineen. Kotiseutuseuran jäsenet ovat myös ansiokkaasti esitelleet museota vierailijaryhmille talkootyönä sopimuksesta.
Oulunsalon Kirkonkylän koulu hyödyntää museota aktiivisesti eri oppitunneillaan, mm. historia, kuvataide, kotitalous ja kotiseututyö. Kotiseutumuseoiden tärkeimpiä tehtävä onkin juuri esittely oman alueen koulujen ja oppilaitosten oppilaille. Oma museo on myös helposti ja maksutta saavutettavissa. Oulunsalon kotiseutumuseon etuna on se, että päärakennus voidaan lämmittää ja toiminta on mahdollista pienimuotoisena talvikuukausinakin. Museon kävijämäärä on vuosittain 1000-2000 vierailijan luokkaa, mikä on kohutullinen määrä ottaen huomioon museon koon.

Oulunsalon museon hoito- ja kehittämissuunnitelma valmistui joulukuussa 2008. Oulunsalon kunta kunnosti ja peruskorjasi museon rakennuksia vuosittain suunnitelman mukaisesti museoviraston tukiessa hieman avustuksin. Kuntaliitoksen myötä museo siirtyy vuoden 2013 aikana Pohjois-Pohjanmaan museon alaisuuteen. Kesälle 2013 Oulunsalon kulttuuri-instituutti palkkaa vielä museon työntekijän.