Uncategorized

Nurmo

Nurmo on vahva kasvukunta Etelä-Pohjanmaan ydinalueella Seinäjoen kaupunkiseudulla. Nurmon maisemaa muokkaavat kaksi jokea ja niiden välinen jokilaakso; Kyrönjoki ja Nurmonjoki. Ne luovat edellytykset viihtyisälle asumiselle ja monipuoliselle yrittämiselle. Tämän päivän […]

Lehtimäki

Lehtimäki sijaitsee Etelä-Pohjanmaan maakunnan itäisessä osassa. Lehtimäki on Suomenselän vedenjakajapitäjä, jossa tasainen lakeus vaihtuu kumpuilevaksi ylänkömaaksi. Maisema ja pinnanmuodostus ovat paikoin voimakkaasti vaihtelevaa karuista suoalueista, vehmaisiin vaarojen rinteitä peittäviin peltomaisemiin, […]

Kotien valtakunta jo vuodesta 1581 Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki, jonka maisemassa vaihtelevat joet, peltolakeudet ja Simpsiön vuori. Lapualta löytyy erinomaisia viihtyisiä […]

Lappajärvi

Kun 73 miljoonaa vuotta sitten maahan iskeytyi lähes kilometrin läpimittainen meteoriitti, syntyi alueelle valtaisa kraatteri. Tähän meteoriittikraatteriin perustettiin hiukan myöhemmin Lappajärven kunta. Lappajärven meteoriittikeskuksessa Kylpylä Kivitipussa paljastuvat Lappajärven synnyn salaisuudet. […]

Nykypäivän Kurikka on ihmisenkokoinen kaupunki – paikka, jossa on tilaa hengittää, palvelut kuin suuremmassakin kaupungissa. Yrittäjäkaupungin mielenkiintoiset liikkeet tarjoavat tuotteitaan ja palvelujaan. Kurikan kaupungin tavoitteena on tarjota ympäristö, jossa on […]

Kuortaneen kunta sijaitsee Länsi-Suomen läänissä Etelä-Pohjanmaan maakunnassa. Kuortane on miellyttävä poikkeus Etelä-Pohjanmaan lakeuksien laidalla. Täältä löytyvät maakunnan parhaiten säilyneet eteläpohjalaiset kylänäkymät. Kuortaneenjärvi rivieramaisine hiekkarantoineen antaa alueelle omat maisemalliset erikoispiirteensä. Kuortane […]

Kortesjärvi, jääkäripitäjä Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla sykkii elämää ja toimintaa. Siniset järvet, rehevät, elinvoimaiset pellot ja metsät tarjoavat monipuolisesti työtä ja toimeentuloa mutta myös tilaa vapaa-ajanharrastuksille. Hyvät peruspalvelut, turvallinen kasvuympäristö ja vakaa […]

Kauhava on Etelä-Pohjanmaan pohjoisosan teollisuus-, liike- ja palvelukeskus. Lisäksi Kauhava on Pohjanmaan lakeuksien perinteinen pohjalaispitäjä, joka tunnetaan paitsi elokuvakaupunkina ja puukkopitäjänä, myös koulukaupunkina, jonka katukuvaan tuovat lisäväriä Suomen Yrittäjäopiston opiskelijat […]

Kauhajoen kaupunki, Länsi-Suomen läänin maapinta-alaltaan suurin kaupunki, sijaitsee eteläisellä Etelä-Pohjanmaalla Satakunnan rajalla. Kauhajoki on kaupunki, joka arvostaa asiakaslähtöisyyttä, avoimuutta, oikeudenmukaisuutta sekä yrittäjyyttä. Kauhajoen matkailunähtävyytenä pidetään luontoa. Kaksi kansallispuistoa Lauhanvuoren ja […]

Karijoki sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Karijoen ja Teuvanjoen laaksoissa Lapväärtinjoen pohjoispuolella. Viljavien peltoalueiden ohella kunnassa on laajat metsä- ja suomaastot. Tyypillisenä pohjalaisella maaseutukuntana Karijoki tarjoaa asukkailleen elämänlaatua: väljyyttä ja luonnonläheisyyttä asumiseen ja […]